Opera Nova Logo

NAINEN KUIN JÄÄTYNYT SAMPPANJA

VESA TAPIO VALO (s. 1951) opiskeli kouluvuosinaan viulunsoittoa Juha Kankaan ja Anna-Liisa Fordellin johdolla. Tultuaan ylioppilaaksi 1971 hän aloitti Helsingin yliopistossa estetiikan, kansanrunoustieteen ja tiedotusopin opinnot (HuK 1975).

Valo valmistui Teatterikorkeakoulusta dramaturgiksi 1983 ja vuonna 2000 taiteen maisteriksi. Valo on työskennellyt Vaasan, Oulun ja Helsingin Kaupunginteatterin sekä Schauspiel Bonnin dramaturgina. Hän on opettanut dramaturgiaa Helsingissä (Stadia) ja Glasgowssa (RSMD). Vuodesta 2000 lähtien Valo työskentelee valtion taiteilija-apurahan turvin vapaana ohjaajana, näytelmäkirjailijana ja suomentajana.

Vuosina 2006-2009 Valo toimii Kaustisen Kamarimusiikkiviikon taiteellisena johtajana. Elokuusta 2009 alkaen hän on toiminut Seinäjoen kaupunginteatterin johtajana.

Oopperat ja musikaalit

Valo on tehnyt monenlaista musiikkiteatteria, mm. kaksi oopperalibrettoa: ”Kuula 1918” Paavo Haavikon kuunnelman pohjalta Vaasan kaupunginteatterille ja Vaasan oopperalle (säv. Toivo Kuula – Jorma Panula) sekä omaan näytelmään perustuvan  ”Seitsemän huivia” Keski-Pohjanmaan kamariorkesterille ja Kokkolan  kaupunginteatterille (säv. Pekka Jalkanen).

H. C. Andersenin tarinoihin perustuvan musikaalin ”Tanssityttö Joutsen Sotilas” (säv. Iiro Ollila) Valo kirjoitti ja ohjasi Kajaanin kaupunginteatteriin 2006.

Tänä vuonna Valo sovitti ja ohjasi tanssiteatteriversioksi  Alexis Kiven klassikkoromaanin ”Seitsemän veljestä”. Esitys vieraili heinäkuussa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ja Pyhäsalmen täydenkuun tanssi -festivaalilla. Esityksen musiikin sävelsi Iiro Ollila, koreografian teki Samuli Nordberg.

Kabareeta

Vaasan kaupunginteatteriin Valo rakensi ranskalaisen Georges Brassensin chansoneista musiikkinäytelmän ”Rikollinen sydän” sekä yökerhoshown ”Pahat pojat, kiltit tytöt”. Ne ohjasi Vaasaan Kimmo Kahra.

Saksalaisia kabareelauluja Valo suomensi mm. Oulun kaupunginteatterin ”Sininen enkeli” –musiikkinäytelmään ja Helsingin kaupunginteatterin ”Tanssilattia” –kabareehen, jonka hän myös itse ohjasi.

Valo toimi ohjaajana Andy Cronshawn ideoimassa, muinaisiin musiikkikulttuureihin perustuvassa näyttämöllistetyssä konsertissa ”On the Shoulders of the Great Bear”, jota esitettiin kiertueella Englannissa.

Teatteri Jurkkaan Valo suomensi ja ohjasi Friedrich Hollaenderin kabareelauluihin perustuvan ”Kinkeladen neidit”, joka kutsuttiin  mm. Tampereen teatterikesään sekä Kajaanin Sana ja sävel –festivaalille. Esitys vieraili myös Savonlinnan teatterissa. Syyskaudella 2008 Teatteri Avoimet ovet esittää Helsingissä Valon ohjaamaa kotimaista kabareeta ”Parasta ennen”. Esitys sisältää Annamari Kähärän sävellyksiä ja sovituksia.

Draamaohjauksia ja näytelmiä

Valon esikoisnäytelmä oli ”Seitsemän huivia” (1990). Se kertoo keskipohjalaisesta kansanlaulajattaresta Kreeta Haapasalosta. Paavo Rintalan teosten pohjalta Valon kirjoitti näytelmän ”Pojat”, jota esitettiin Oulun ja Helsingin kaupunginteattereissa sekä Varkauden teatterissa.  Oulun Kaupunginteatterissa kantaesitettiin Valon näytelmä ”Maria Silfvan”, jonka aiheena oli ensimmäinen suomenkielinen näyttelijätär. Harri Tapperin muistelmateosten pohjalta Valo kirjoitti  näytelmän ”Mihin sateenkaari päättyy”, jota on esitetty Kajaanin ja Jyväskylän kaupunginteattereissa.

Valo on ohjannut näytelmiä myös Helsingin Kaupunginteatterissa, Kokkolan kaupunginteatterissa, Bremer Theaterissa  ja Svenska Teaternissa. Keväällä 2009
Valo ohjaa Haavikon näytelmän ”Kaisa ja Otto” Petroskoin Kansalliseen teatteriin.

TARJA PIHLAINEN aloitti laulunopiskelunsa Keski-Pohjanmaan musiikkiopistossa ja jatkoi niitä Keski-Pohjanmaan konservatoriossa. Sibelius-Akatemian laulumusiikin osastolta hän valmistui musiikin maisteriksi 2003. Pihlainen on täydentänyt opintojaan Lontoossa Guildhall School of Music and Dramassa sekä Berliinin Hochschule der Künstessa. Helsingin yliopistossa Pihlainen on suorittanut kasvatustieteiden kandidaatin tutkinnon. Savonlinnan musiikkiopiston laulunlehtorina hän on toiminut syksystä 2004 alkaen. Pihlainen on esiintynyt viime vuosina mm. Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin ja Savonlinnan orkesterin solistina.

HANNU HYTTINEN on saanut tanssikoulutuksensa Helsingin Tanssiopistossa 1981-1985, pääaineinaan klassinen baletti, moderni tanssi ja jazztanssi. Oltuaan vierailijana 1985-1986 Tanssiteatteri Rollossa ja Jorma Uotisen johtamassa Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmässä hän liittyi Tanssiteatteri Raatikkoon ja toimi ryhmän solistitanssijana ja koreografina vuodet 1986-2000 esiintyen yli 30 maassa. Vuodet 2000-2007 hän on toiminut vapaana koreografina ja tanssijana ja tanssinopettajana Lappeenrannassa ja Savonlinnassa, erityisesi poikien tanssissa.

Hannu Hyttinen on tehnyt koreografioita Tanssiteatteri Raatikolle, Suomen Kansallisooppperalle, teattereihin ja nuorisomusikaaleihin. Hänet on palkittu Pro Dance- palkinnolla 1990 ja Tokion kansainvälisissä koreografiakilpailussa 1991.
Vuodesta 2007 alkaen hän on johtanut Savonlinna Balettijuhlia esiintyen itsekin 2008 Kahden Joutsenen Kallio suomalais-venäläisen baletin kantaesityksessä.

HANNU SALMENKIVI aloitti pianonsoiton opiskelunsa kuusivuotiaana ensin isänsä johdolla ja pian sen jälkeen Savonlinnan musiikkiopistossa Jaakko Untamalan oppilaana. Soittotuntimatkat suuntautuivat ensin Savonlinnaan ja myöhemmin Kuopioon Untamalan siirryttyä opettajaksi Kuopion Konservatorioon. Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa vietetyn vuoden jälkeen Salmenkivi aloitti opinnot solistisella osastolla Margit Rahkosen oppilaana. Musiikin maisteriksi Salmenkivi valmistui 1996. Vuodesta 1997 hän on toiminut Savonlinnan Opettajankoulutuslaitoksen pianonsoiton lehtorina. Päätyönsä ohella hän esiintyy säännöllisesti sekä solistina että kamarimuusikkona.

SUSANNA MIESKONEN-MAKKONEN opiskeli mm. Kuopion konservatoriossa suorittaen viulunsoiton diplomin 1995 Zoja Istominan johdolla. 1988-1990 hän opiskeli Tel Avivissa Israelissa Rubin-Akatemian opettajien Yair Klessin ja Ora Shiranin johdolla. Viulunsoiton mestarikursseille hän on osallistunut mm. Yehudi Menuhin –Akatemiassa Espanjassa. Lisäksi hän on opiskellut mm. jazzlaulua. Mieskonen-Makkonen on toiminut viulistina mm. Herzelia Chamber Orchestrassa (Israel), Kuopion, Porin ja Mikkelin kaupunginorkestereissa, Savonlinna-kvartetin I-viulistina sekä freelancemuusikkona. Kotimaan lisäksi hän on konsertoinut viulistina Hollannissa, Israelissa, Ranskassa, Saksassa, Tsekissä, Turkissa, Venäjällä ja Virossa.

ILKKA VESIOJA on opiskellut sellon- ja pianonsoittoa Savonlinnan musiikkiopistossa, Turun Musiikkiakatemiassa sekä lukuisilla mestarikursseilla. Hän valmistui sellonsoiton opettajaksi 2001, ja suoritti sellonsoiton A-tutkinnon maksimiarvosanoin 2003 Timo Hanhisen johdolla. Vesioja on konsertoinut soolo-, kamari- ja orkesterimuusikkona Suomen lisäksi Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa sekä Venäjällä. Aktiivisena freelance-muusikkona Vesioja on työskennellyt myös mm. pianistina, kosketinsoittajana, basistina, sovittajana, säveltäjänä, opettajana ja kapellimestarina. Vuoden 2010 alusta Vesioja on toiminut Savonlinna-kvartetin sellistinä.

"Tuhkani on vietävä laivalla keskelle Suomenlahtea ja siellä jätettävä tuulien haltuun. Minä kuulun maailmalle. "

© Nova Classics | Nova Classicsin ja Savonlinnan Teatterin yhteistuotanto | Tuottaja: Matti Makkonen